Talbot Horizon GL ´83

Voit esittellä oman harrasteautosi ja liittää kuvia autosta tai esitellä autoprojektin eri vaiheita.

Valvoja: Admin2

Talbot Horizon GL ´83

ViestiKirjoittaja Naskali » 25.05.2014 23:44

Tälläviikolla olen aloitellut Horizon projektia. Ostin auton vuonna 2010. Tiemme kohtasivat Classic Motorshown parkkipaikalla. Siellä kaunotar oli myytävänä lappu ikkunassa. Olin jo jonkun aikaa Horizonia etsinyt ja hieman aikaisemmin yhden hopeanharmaan Horizonin hankinnasta hieman myöhästyin. Kaupat Horizonista sovin kotimatkalla puhelimitse ja auto käytiin noutamassa muutaman päivän päästä Lahdesta. Kesällä 2010 ajelin sillä muutamia pieniä reisuja ja sitten se pääsi Myrskylään latoon odottelemaan museoiän täyttymistä. Vajaat pari viikkoa sitten kävin autoa herättelemässä ladosta. Käynnistyi ekalla todella pitkällä starttauksella. Tosin startti jäi pyörimään koneen käynnistyttyäkin. Tuolla reisulla en saanut autoa kotiin tuotua. Seuraavana päivänä otin uuden startin mukaan ja lähdin taas kohti Myrskylää. Tälläkertaa tulin takaisin Horizonilla. Jarrut jumittivat sen verran paljon että etujarrupalat piti heti alkumatkasta tienlaidassa kammeta irti levyistä ja loput 95km tultiinkin pelkkää käsijarrua käyttäen.

Nyt aloin tutkimaan autoa tarkemin ja tarkoitus olisi saada se museorekisteröityä tämän kesän aikana. Hieman on kunnostettavaa ja jonkunverran osapuutteitakin ennen kun auton voi museotarkastukseen viedä. Ensin käydään läpi alusta ja konehuone ja sitten sisusta ja kori.

Kuva

Kuva
2010 irroitin vaihteiston ja puhdistin sen ulkopuolelta. Samalla vaihdettiin uusi kytkinasetelma ja levy sekä painelaakeri. Myös molemmat vetoakselit ovat uudet. Konehuoneessa on hieman pintaruostetta jotka pitää hoitaa pois. Pyyhkijänmoottori on irroitettuna hiekkapuhallusta ja maalausta varten. Paisuntasäiliön lasipurkki on tiskikoneessa.

Kuva
Uudet ajovalonumpiot odottaa tallissa.

Kuva
Pakoputken uusi takaosa vaihdettiin jo neljä vuotta sitten mutta muu alusta kaipaa vielä siistimistä.

Kuva
Alusta on hyvässä massassa ja korissa ei juurikaan ruostetta ole mutta taka- ja eturipustukset ovat melko ruosteiset. Eivät sovi museoautoon tälläiset.

Kuva
Tyhjää tuli.

Kuva
Takaripustukset ovat melko heikossa kunnossa.

Kuva
Hieman pitää rakentaa uusiksi, muuten ei katsastusmies tykkää.

Kuva
Hiekkapuhallusta, hitsausta ja uutta maalia niin kyllä siitä vielä hyvä tulee.
-------------------- www.laikat.com/simca --------------------
Avatar
Naskali
Tää jätkä asuu täällä Foorumilla!
 
Viestit: 527
Liittynyt: 16.11.2008 19:10
Paikkakunta: Vantaa

Re: Talbot Horizon GL ´83

ViestiKirjoittaja Fouga Magister » 26.05.2014 09:29

Nonii, vakaasti se näyttää sinunkin horizon projekti alkavan. Hyvännäköinen aihio on ainakin kyseessä..

Mukavasti oli vasemmanpuolen takaripustus kyllä hapettunut, turvallista kyllä puhaltaa ja hitsata kestäväksi.

Toivottavasti ei löydy yllätyksiä, ja saat projektin suhteellisen kivuttomasti valmiiksi!
Avatar
Fouga Magister
Satunnainen kävijä
 
Viestit: 25
Liittynyt: 05.04.2013 19:33

Re: Talbot Horizon GL ´83

ViestiKirjoittaja Naskali » 12.10.2014 13:15

Ei valmistunut Horizon tänäkesänä museoautoksi. Onneksi sentää edistyi melko paljon. Kesällä rakenteluaikaa kului runsaasti varaosa-auton purkamiseen. Eli kun takatukivarret olivat niin huonot ettei niitä kannattanut alkaa hitsaamalla korjaamaan niin jouduin hankkimaan koko auton jotta sain ehjät alatukivarret. Tuosta sinisestä varaosa-autosta sai paljon muutakin hyvää osaa. Korista purettiin ihan kaikki irti ja loppu kori pääsi kierrätykseen.

Kuva
Kuva
Kuva
Kun tästä oli saatu kaikki osat irti niin oli kesä jo niin pitkällä että alkoi muut kiireet haitata harrastamista.

Kuva
Sisälokarit irrotettuina. Kaikki pintaruosteet hiottiin pois ja kotelot sekä pinnat massattiin huolellisesti.

Kuva
Kuva
Umpiot vaihtui parempiin. Ihan uusia en vielä raaskinut ottaa käyttöön.

Kuva
Vaaleita ehjiä muoviosia on todella vaikea löytää. Ne on usein rikki. Siniset muoviosat tuntuvat olevan huomattavasti kestävämpää muovia. Minun autossani lähes kaikissa muoviosissa oli halkeamia ja puuttui paloja. Varaosa-autosta sain ehjät siniset muovit. Mastonin uusi Acryl-maalisarja pitää sisällään sävyn joka on todella lähellä tuota alkuperäistä vaaleaa. Maali on todella laadukas ja tuntuu kestävän hyvin myös hankausta.

Kuva
Alimmaisena on sininen muovi joka on maalattu. Ylimmäinen on alkuperäinen vaalea muovi.


Kuva
Kuva
Kuva
Rikkinäisiä vaaleita muoveja..

..jotka vaihtuivat ehjiin maalattuihin.
Kuva
Kuva
Kuva

Kuva
Tukivarret hiekkapuhallettiin ja käsiteltiin usealla maalikerroksella.

Kuva
Uutta jarruletkua.

Kuva
Takajarrukilvet hiekkapuhallettuna ja pohjamaalattuina.

Kuva
Uudet takajarrusylinterit.

Kuva
Kuva
Alkaa jo näyttämään hieman paremmalta kun lähtökohta.

Kuva
Uutta jarruputkea.

Kuva
Ehjät peilit taitaa olla Horizonin kaikkein vaikeimmin löydettävät osat. Tämä pari tuli postissa pari viikkoa sitten. Voisivat olla vielä paremmatkin mutta kyllä nämä nyt ainakin toistaiseksi saa kelvata.
Vanhat ovat tässä kunnossa.
Kuva
Kuva

Kuva
Etujarrusatuloiden kunnostusta..

Kuva
Ensin suurimmat ruosteet pois..

Kuva
.. ja sitten reilu puolituntia hapossa.

Kuva
Ja väriä päälle. Vielä pitää vaihtaa näihin uudet jarrukumit ja uudet ilmausruuvit.

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
KuvaKuva
Vielä pitää maalata vanteet ja vetokoukku niin sitten alkaa olla takapää valmis. Ensivuoteen jää etupää ja konehuone, mutta ne ovat hieman helpommat kun tämä takapää. Edessä on jo paljon uusia niveliä sekä uudet vetoakselit ja uudet jarrulevyt. Myös kytkinpaketti ja painelaakeri on vasta noin 300km ajettu.
-------------------- www.laikat.com/simca --------------------
Avatar
Naskali
Tää jätkä asuu täällä Foorumilla!
 
Viestit: 527
Liittynyt: 16.11.2008 19:10
Paikkakunta: Vantaa


Paluu Omien autojen esittelyt

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 1 vierailijaa

cron