Classic Motorshow Lahti 5-6.5.2012

Tietoa ja keskustelua kokoontumisajoista ja tapahtumista.

Valvoja: Admin2

Re: Classic Motorshow Lahti 5-6.2012

ViestiKirjoittaja Naskali » 01.05.2012 20:19

Lattiamateriaalin vuokraus ei onnistunut. Rahoitus olisi riittänyt mutta vuokrattavaksi ei materiaalia löytynyt tarpeeksi paljon. Tapsa yrittää saada messuille mukaan mallipalan lattiasta niin kaikki näkee mitä ollaan hankkimassa. Keräämme messuilla nimiä vihkoon teiltä jotka haluatte antaa oman panoksenne lattiakolehtiin. Jokainen euro on tervetullut. Emme siis kerää vielä rahaa vaan vasta sitten kun vihkossa on riittävästi nimiä ja lahjoituslupauksia koko lattian hankkimiseksi.

Älkääkä nyt sitten karttako osastoamme siinä pelossa että kerjäämme väkisin nimeä vihkoon, emme kerjää, lahjoittaminen on täysin vapaaehtoista ja pitää lähteä omasta halusta.

Eli tervetuloa osastolle juttelemaan mukavia. Minä olen messuilla koko viikonlopun ja mikäli en ole osastolla koko ajan paikalla niin olen jossain lähistöllä pyörimässä ja palaan pian. Osastollamme on myös muita Simca/Matra/Vedette äijiä kertoilemassa esillä oleavasta kalustosta.

Toni Naskali
040-5930398
-------------------- www.laikat.com/simca --------------------
Avatar
Naskali
Tää jätkä asuu täällä Foorumilla!
 
Viestit: 527
Liittynyt: 16.11.2008 19:10
Paikkakunta: Vantaa

Re: Classic Motorshow Lahti 5-6.2012

ViestiKirjoittaja Naskali » 05.05.2012 06:56

Osasto on rakennettu. Eli meidän osastolla esillä Ford Vendome, Simca 1500, Simca 1200 Coupe ja Matra Murena. Muualla halleissa näytti olevan ainakin teemaosastolla Simca 1000 ja Päijät-Hämeen Mobilistien osastolla erittäin harvinainen Simca-Fiat vuodelta 1937.
Paljon hienoa kalustoa näytti messuhalleihin virtaavan eilen. Itse lähdin paikalta n.18:30 ja jo silloin oli melkoinen määrä nähtävää tuotu esille.
Tänävuonna olemme C-hallissa jonne ei siis aiempaan tapaan pääse sisäkautta vaan (rakennustyömaasta johtuen) kulku tapahtuu ulkokautta.

Toni
-------------------- www.laikat.com/simca --------------------
Avatar
Naskali
Tää jätkä asuu täällä Foorumilla!
 
Viestit: 527
Liittynyt: 16.11.2008 19:10
Paikkakunta: Vantaa

Re: Classic Motorshow Lahti 5-6.2012

ViestiKirjoittaja Naskali » 05.05.2012 20:20

Tänään ehti nopeasti kiertämään muutkin hallit läpi ja täytyy vain ihmetellä sitä autojen määrää ja laatua mitä messuilla on nähtävänä. Taas monet tutut ja uudetkin tuttavuudet kävivät päivänmittaan juttelemassa.

Ja näytti siellä olevan myös Simca Ariane. Koskaan aiemmin ei ole näin montaa Simcaa Classic Motorshowssa yhtäaikaa ollutkaan.
Ja pihalla näkyi myös Simca 1000 ja Simca Chambord.

Tulkaahan sunnuntaina messuille jos ette tänään päässyt. Kannattaa tulla kauempaakin.


http://www.cruisingnight.tk/index.php?o ... mitstart=7


http://www.kuvia.1g.fi/kuvat/Tapahtumat ... how/?n=150



Tuossa muutamia kuva-albumeja messuilta
-------------------- www.laikat.com/simca --------------------
Avatar
Naskali
Tää jätkä asuu täällä Foorumilla!
 
Viestit: 527
Liittynyt: 16.11.2008 19:10
Paikkakunta: Vantaa

Re: Classic Motorshow Lahti 5-6.2012

ViestiKirjoittaja Naskali » 06.05.2012 21:58

17500 kävijää. Enemmän kun koskaan aiemmin. Klassikkoautot kiinnostavat ihmisiä ja itsellä on jalat ja ääni ihan loppu kun koko viikonloppu puhuttu ja seisoskeltu kerhon osastolla. Suuri kiitos taas kaikille messuilla käyneille ja erityisesti osastolla olleille ja rakennuksessa ja purkamisessa avustaneille.

Seuraavan kerran lattiamateriaalihankintaa varten saimme kerättyä jo jonkinverran nimiä kolehtilistaan mutta vielä tarvitaan paljon lisää. Avaan tulevan viikon aikana tuonne toisaalle uuden keskustelun lattiakolehdista, mutta tarvittava summa on 720euroa ja koossa(luvattuja lahjoituksia) on nyt n.200euroa.


Toni Naskali
-------------------- www.laikat.com/simca --------------------
Avatar
Naskali
Tää jätkä asuu täällä Foorumilla!
 
Viestit: 527
Liittynyt: 16.11.2008 19:10
Paikkakunta: Vantaa

Edellinen

Paluu Tapahtumat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron