Classic Motorshow Lahti 5-6.5.2012

Tietoa ja keskustelua kokoontumisajoista ja tapahtumista.

Valvoja: Admin2

Classic Motorshow Lahti 5-6.5.2012

ViestiKirjoittaja Naskali » 28.01.2012 17:53

Taas alkaa tuo kevään show lähestymään. Kolme kertaa olemme nyt siellä kerhon merkkeihin lukeutuvia autoja esitelleet ja kiinnostuneille niistä tarinoineet. Osasto on taas varattuna, mutta minä itse olen vielä vähän kahden vaiheilla, että lähteäkkö vaiko ei. Aina on hyvin apuvoimia ollut messuosastoa rakentamassa ja viimevuonna osasto olikin erittäin näyttävä. Siitä vielä suuret kiitokset kaikille mukana olleille.
Mikäli vaan osasto saadaan taas rakennettua niin olisin sitä mieltä että mennään samalla rungolla kun viimeksikin. Eli harmaat matot lattiaan, taakse simca-lippusiima, keskelle taakse pieni seinänpätkä johon ripustetaan SIMCA kyltti. Sen eteen pöytä ja keskelle eteen kerhon logo pöydän alle ja pöydälle päivitetty versio autojen/kokoontumisien kuvista diashowna pyörimään.

Sitteen puuttuisi enää ne autot, 4kpl kuntonsa puolesta näyttelyyn kelpaavia autoja. Ja mielellään tietysti sellaisia malleja joita ei vielä osastollamme ole esillä ollut. Ehdotelkaa.
Ja jos jollain on autosta irrallaan kunnostettu tai ainakin ulkoisesti siistitty moottori niin sellainen olisi hieno tuoda näytille.

Toni Naskali

Viimevuoden kuvia: http://s17.photobucket.com/albums/b60/T ... ow%202011/
Näyttelyn sivut: http://www.classicmotorshow.fi/yleistiedot/
-------------------- www.laikat.com/simca --------------------
Avatar
Naskali
Tää jätkä asuu täällä Foorumilla!
 
Viestit: 527
Liittynyt: 16.11.2008 19:10
Paikkakunta: Vantaa

Re: Classic Motorshow Lahti 5-6.2012

ViestiKirjoittaja timo.n » 06.02.2012 20:20

no täytyyhän simca kerhokin olla paikalla ku aihekkin on lopetetut merkit ja eiköhän niitäkin simcoja
löydy mitkä ei vielä ole ollut sisällä hallissa.ja onhan taas vuosi vierähtänyt ja talleissa askarreltu sekä tehty löytöjä. ja rushin konekki taitaa löytyä tallista. se viimme vuoden osasto oli hyvä. onko paikasta tietoo millä kohdalla osasto on. pari kaveria lahesta näillä näkymin ainakin varannu aikaa messuillekin kuten muinakin vuosina.
timo.n
Alokas
 
Viestit: 9
Liittynyt: 03.04.2009 09:16

Re: Classic Motorshow Lahti 5-6.2012

ViestiKirjoittaja Naskali » 05.03.2012 21:37

Tänään tuli pohjakuva näyttelyjärjestäjältä. Kerhomme osasto on aivan teemaosastoa vastapäätä, kuten kaikkien muidenkin lopetettujen merkkien merkkikerhojen osastot. Hyvä sijainti. Yksi auto on osastollemme nyt varmistettu, ja toisesta on alustava lupaus mutta se selviää ilmeisesti tämän viikon aikana että onnistuuko sen saaminen osastollemme. Eli Ford Vendomesta lupaus ja alustava lupaus Simca Coupe 1200:sta.

Tavoittaisiko tämä viesti Tapsan Simonkylästä?? Haluaisimme Murenasi näyttelyyn mutta kun en ole tullut koskaan kysyneeksi puhelinnumeroa tai muita yhteystietoja. Jos tämän luet niin otappa yhteyttä `naapuriisi`
Toni Naskali 040-5930398

Jos tuon Tapsan Matra Murenan osastolle saisimme niin se olisi hieno pari tuolle 1200 Coupelle ja edustaisi sekin näyttelyn teeman mukaisesti lopetettua automerkkiä.
-------------------- www.laikat.com/simca --------------------
Avatar
Naskali
Tää jätkä asuu täällä Foorumilla!
 
Viestit: 527
Liittynyt: 16.11.2008 19:10
Paikkakunta: Vantaa

Re: Classic Motorshow Lahti 5-6.2012

ViestiKirjoittaja vtapsa » 06.03.2012 10:39

Ilman muuta ollaan mukana!
Tapsa
vtapsa
Alokas
 
Viestit: 3
Liittynyt: 06.03.2012 10:36

Re: Classic Motorshow Lahti 5-6.2012

ViestiKirjoittaja Naskali » 06.03.2012 11:39

Tapsa oli tarkkana ja puhelin soi heti aamusta. Kiitos soitosta. Näillänäkymin siis Murenakin olisi osastoamme komistamassa.
-------------------- www.laikat.com/simca --------------------
Avatar
Naskali
Tää jätkä asuu täällä Foorumilla!
 
Viestit: 527
Liittynyt: 16.11.2008 19:10
Paikkakunta: Vantaa

Re: Classic Motorshow Lahti 5-6.2012

ViestiKirjoittaja Naskali » 09.04.2012 12:08

Osastomme tällevuodelle näyttäisi koostuvan seuraavanlaisesta kookonpanosta: Matra Murena, Simca 1200 Coupe, Ford Vendome ja Simca 1500.

Ja taas tuttuun tapaan kaipailen innokkaita harrastajia osastollemme "töihin" näyttelyviikonlopuksi. Joten jos vähänkin kiinnostaa niin otappa yhteyttä. Ei sinne kenenkään tarvitse sitoutua tulemaan koko viikonlopuksi, pienikin apu on tervetullutta. Ja apuvoimia tarvitaan myös perjantaille osaston rakentamisen merkeissä.

Menemme ilmeisesti samalla somistuksella kun viimevuonna.
Lattiaan messumatto, takaseinälle tiiliseinää ja SIMCA kyltti...
Tapsa sai hyvän tarjouksen uudesta lattiamateriaalista mutta jotta saisimme tämän todella pitkäikäisen ja helposti koottavan lattian osastollemme hankittua se vaatisi kolehdin keräämistä. Tähän näyttelyyn se ei taida enää keretä mutta tulevia vuosia ajatellen se olisi todella hyvä jos saisimme siihen kerättyä rahat kasaan, olisi todella näyttävä ja säästäisi huomattavasti aikaa osaston rakennuksessa ja purkamisessa.
Tälläisestä siis kyse: http://www.swisstrax.com/

Toni Naskali 040-5930398 (ilt. ja vkl.) toni.naskali@luukku.com
-------------------- www.laikat.com/simca --------------------
Avatar
Naskali
Tää jätkä asuu täällä Foorumilla!
 
Viestit: 527
Liittynyt: 16.11.2008 19:10
Paikkakunta: Vantaa

Re: Classic Motorshow Lahti 5-6.2012

ViestiKirjoittaja vtapsa » 10.04.2012 16:32

Että saatais keräys hyvään käyntiin, laitan pohjalle € 30 :)
Tapsa
vtapsa
Alokas
 
Viestit: 3
Liittynyt: 06.03.2012 10:36

Re: Classic Motorshow Lahti 5-6.2012

ViestiKirjoittaja Naskali » 10.04.2012 21:04

Jos hankitaan se lattiapinnoite ensin vuokralle tänävuonna ja jos rahaa saadaan kerättyä tarpeeksi niin ostetaan kerholle omaksi ensivuonna.

Minulta 30eur.

Toni
-------------------- www.laikat.com/simca --------------------
Avatar
Naskali
Tää jätkä asuu täällä Foorumilla!
 
Viestit: 527
Liittynyt: 16.11.2008 19:10
Paikkakunta: Vantaa

Re: Classic Motorshow Lahti 5-6.2012

ViestiKirjoittaja auramo0 » 14.04.2012 14:45

Multa kans 30€.Mihin lähetän?
auramo0
Alokas
 
Viestit: 3
Liittynyt: 16.05.2009 18:11

Re: Classic Motorshow Lahti 5-6.2012

ViestiKirjoittaja Naskali » 22.04.2012 20:57

auramo0 kirjoitti:Multa kans 30€.Mihin lähetän?


Yksityisviesti lähetetty.
-------------------- www.laikat.com/simca --------------------
Avatar
Naskali
Tää jätkä asuu täällä Foorumilla!
 
Viestit: 527
Liittynyt: 16.11.2008 19:10
Paikkakunta: Vantaa

Seuraava

Paluu Tapahtumat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron